Def Leppard -rumpali puhui ensi kertaa julkisuudessa taannoisesta päällekarkauksesta – ”Kuulin muutamia askeleita ja näin välähdyksen…”

Välikohtauksesta selvittiin onneksi ilman vakavampia henkilövahinkoja.
23.5.2023 09:26

Def Leppardin rumpali Rick Allen joutui alkukeväästä päällekarkauksen uhriksi Floridassa. Bändinsä kanssa kiertueella ollut rumpali seisoskeli hotellinsa ulkopuolella, kun yhtäkkiä 19-vuotias Max Hartley ryntäsi paikalle ja taklasi Allenin kumoon. Hartley myös pahoinpiteli Allenin avuksi tullutta naista, jonka jälkeen tämä pakeni paikalta. Poliisit saivat Hartleyn myöhemmin kiinni, kun tämä oli hajottamassa paikkoja lähistöllä sijainneen toisen hotellin ulkopuolella.

Allen, joka menetti toisen kätensä liikenneonnettomuudessa vuonna 1984, puhui välikohtauksesta ensimmäistä kertaa julkisuudessa Good Morning America -ohjelman tuoreessa haastattelussa.

”Kuulin muutamia askeleita ja näin välähdyksen. Seuraavaksi olinkin jo maassa. Kaaduin selälleni ja löin pääni kivetykseen”, Allen kertaa tapahtumia.

”En usko, että hän tiesi, kuka olen. Mutta hänen täytyi kyllä nähdä, etten ole minkäänlainen uhka, koska – noh – minulla on vain yksi käsi.”

Allen sanoo olevansa kiitollinen ”korkeammalle voimalle”, ettei rytäkässä käynyt sen pahemmin, sekä vaimolleen, joka on auttanut häntä toipumaan traumaattisesta välikohtauksesta.

Def Leppard aloittaa Mötley Crüen kanssa yhteisen Euroopan-kiertueen 25. toukokuuta Saksasta. Yhtyeet nähdään kiertueen tiimoilta myös Suomessa osana Hyvinkään Rockfestin kattausta 9. kesäkuuta.

Lisää luettavaa