Dio-hologrammikiertueen jäsenistö puolustaa projektia: ”Emme me ole tässä mukana vain rahan takia”

Dio Returns -hologrammikiertue puksuttaa eteenpäin kritiikistä huolimatta. Tänä vuonna kiertueen on tarkoitus piipahtaa Skandinavian maissa, Etelä-Amerikassa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja ties missä. Uudesta Suomen-keikasta ei ole kuitenkaan ollut toistaiseksi puhetta, kun kiertueen edellinen suunniteltu keikka viime vuoden marraskuussa peruuntui.

Yleisö on ottanut toistaiseksi kiertueen vastaan ristiriitaisin tuntein, ja ainakin Youtube-videoiden perusteella useilla keikoilla on ollut yleisössä väljää. Kiertueelle osallistuneet muusikot ovatkin julkisuudessa saaneet lähinnä puolustaa projektia rahastamissyytöksiltä. Viimeisimmäksi tätä on tehnyt laulaja Tim ”Ripper” Owens, joka puhui aiheesta Indieonlinen haastattelussa.

”Wendy [Dio, Ronnien vaimo] ja hologrammiporukka kysyivät minulta, haluaisinko laulaa tässä. Minusta on hienoa tehdä Dio Disciples -juttuja, ja tämä projekti on ehdottomasti tehty rakkaudesta”, Owens sanoo haastattelussa. Kiertueen taustabändinä soittaa Dio-yhtyeen veteraaneista aikanaan koottu Dio Disciples.

”Kuulen usein, miten ihmiset sanovat, että joku tekee nyt vain rahaa. Ei, vaan Wendy Dio nimenomaan käyttää paljon rahaa tehdäkseen fanit onnellisiksi. Emme me ole tässä mukana rahan takia. Saan enemmän rahaa soolojutuistani, ja rakastan tehdä niitä. Mutta rakastan myös Wendyä ja Ronnie oli ystäväni, joten meistä on hienoa juhlistaa Ronnien muistoa ja musiikkia.”

Owens myöntää kyllä haastattelussa, että oli hologrammi-idea sai hänet aluksi varautuneeksi. Hän sanoo, että ajatus David Bowien tai Bon Scottin kaltaisen sankarien hologrammin näkemisestä saattaisi olla kiinnostava – ”tai sitten ei”, Owens kuitenkin lisää. Siinähän sitä taisi tulla Dio-yleisönkin mietteet summatuksi.

Ja miltä se hologrammihomma nyt käytännössä näyttikään? Katso alta: