Elton John palkittiin uransa toisella Oscar-palkinnolla

Johnin luottosanoittaja Bernie Taupinille palkinto oli puolestaan ensimmäinen.
10.2.2020 07:35

Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi viime yönä vuosittaiset Oscar-palkinnot 92. kertaa. Parhaan alkuperäiskappaleen Oscarin sai Elton John ja tämän pitkäaikainen luottosanoittaja Bernie Taupin kappaleestaan (I’m Gonna) Love Me Again, joka kuullaan Elton Johnin elämäkertaelokuva Rocketmanissa.

Elton Johnille kyseessä oli laulajan uran toinen Oscar-palkinto, sillä hän pokkasi parhaan alkuperäiskappaleen pystin vuonna 1994 Leijonakuningas-elokuvan kappaleesta Can You Feel The Love Tonight. Taupinille kyseessä oli puolestaan ensimmäinen Oscar-palkinto.

Elton John myös esitti kappaleen Oscar-gaalassa. Video Johnin esityksestä löytyy tuosta alapuolelta.

Parhaan alkuperäismusiikin Oscar-palkinnon sai Hildur Guðnadóttir Joker-elokuvan musiikeistaan. Parhaan elokuvan Oscarin vei eteläkorealainen Parasite, jonka ohjaaja Bong Joon-ho palkittiin myös ohjauksesta. Listan muista palkituista voit tarkistaa toverilehtemme Episodin sivuilta.

Päivitys 10.2.2020 kello 10.46: Lisätty video Elton Johnin Oscar-esiintymisestä.

Lisää luettavaa