”En välitä vittuakaan”, sanoo The Whon Pete Townshend suunnitellusta Keith Moon -elokuvasta

15.2.2022 09:26

Kun musiikkileffat ovat pärjänneet viime vuosina niin hyvin, oli vain ajan kysymys, milloin The Who ja tarkemmin ottaen Keith Moon alkaisivat kiinnostaa elokuvastudioita. Harvasta rockmuusikosta kiertää yhtä paljon villejä legendoja kuin vuonna 1978 kuolleesta Moonista – vessanpönttöjä räjäytellyt, natsiunivormuihin pukeutunut ja hotellihuoneita loputtomasti tuhonnut ”Moon the Loon” pystyy pistämään rocktarinoiden saralla hanttiin jopa Ozzy Osbournelle. Niinpä kukaan ei yllättynyt, kun tovi sitten tuli julki tietoja, että moinen elokuvaprojekti on käynnistetty.

Pete Townshend ei ole projektista kuitenkaan järin tohkeissaan. Tuoreessa Rolling Stonen haastattelussa Townshend kehottaa kääntymään ennemmin Roger Daltreyn puoleen, mikäli haluaa kuulla Who-elokuvasta enemmän. Kitaristia koko homma ei hirveästi liikuta – varsinkaan se, miten hänet itsensä esitetään elokuvassa.

”En näe sellaista tilannetta, että jos en pitäisi siitä, miten se tarina kerrotaan, yrittäisin estää elokuvan julkaisun. En välitä vittuakaan, suoraan sanoen. Toivon vain, että se toteutuu, koska Roger on ollut siinä vahvasti mukana”, Townshend sanoo.

”Kun puhutaan Keith Moon -elokuvasta, siitä tule ensimmäinen osittain kuviteellinen, dramatisoitu The Who -tarina. Jonkun täytyy esittää Pete Townshendiä. Olen lukenut hyvin, hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millainen Keithin ja minun välinen suhde oli. Minä näen sen yhdellä tapaa, toiset näkevät sen eri lailla. En todellakaan ollut sotajalalla Keithin kanssa, mutta en ollut hänen sylikoiransakaan. Hän oli taitava manipuloija, suuri hahmo ja loistava showmies. Hän toi paljon iloa mutta myös vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Olen aina puhunut tästä rehellisesti.”

Townshend sanoo, että kun Moon-elämäkerta tuli ensi kerran puheeksi 1990-luvulla, hän kauhistui Daltreyn markkinoimaa käsikirjoitusta. Kitaristi muistelee sen esitelleen Moonin liki täysin kuvitteellisena rockjumalana. Siitä on kuitenkin aikaa, ja nykyään Townnshed luottaa Daltreyn harkintakykyyn enemmän.

”Luotan niihin, jotka ovat projektissa mukana. Siinä ovat The Whon manageri Bill Curbishley ja Spitfire-tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Nigel Sinclair. Ja Roger löisi valot sammuksiin keneltä tahansa, joka sanoisi mitään edes vähän halventavaa minusta. Luotan häneen”, Townshend sanoo.

”Jos en lopulta pidä elokuvasta, kerron mielipiteeni lehdistölle. Saatan valittaa jostain, mutta en varmasti ryhdy sotajalalle kuten joidenkin muiden bändien kohdalla on käynyt.”

Lisää luettavaa