Eniten katsojia konsertteihinsa vuoden 2017 aikana houkutelleet artistit ovat selvillä – Guns N’ Roses aivan omissa sfääreissään

Guns N' Roses kiinnostaa kansaa.
18.7.2017 19:58

Kiertuetilastoihin erikoistunut Pollstar on julkaissut listan vuoden 2017 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana eniten tuottaneista ja katsojia konsertteihinsa houkutelleista kiertueista. Guns N’ Roses on Not in this lifetime… -turneellaan monellakin tavalla omilla luvuillaan, alkaen heti siitä, että orkesteri on ainoa, joka on onnistunut myymään annetussa ajassa yli miljoona lippua (1 390 396 kappaletta). Listalla kakkosena komeilevan U2:n saldo on 991 565 tikettiä, kolmantena keikkuvan Justin Bieberin lukemien näyttäessä 995 726 myytyä pilettiä.

Gunnarit ovat tehneet selvää jälkeä kilpailijoistaan myös 151.5 miljoonan dollarin kiertuetuotoillaan. Esimerkiksi U2:n vastaava luku on sinänsä varsin komea, mutta tässä yhteydessä auttamattomasti kalpeneva 118.1 miljoonaa. Axl, Slash, Duff ja kumppanit vastaavat myös tuottavimmasta yksittäisestä lipunmyyntitapahtumasta Lontoon Olympiastadionilla kesäkuun 16. ja 17. päivä heittämillään konserteilla, jotka naputtivat kassaan yhteensä sangen komeat 17.3 miljoonaa dollaria.

Listan top 5:n täydentävät Metallica sijalla neljä ja Depeche Mode sijalla viisi. Voit käydä tarkistamassa listan kokonaisuudessaan täältä.

 

Lisää luettavaa