Musavideota voi väkertää tietokoneella editissä päiväkausia, tai sitten voi tehdä kuten uuden U.F.Ojala-videon tapauksessa. Videon tekemiseen meni täsmälleen se aika kuin video kestää: kaikki kuvattiin livenä ja video miksattiin lennosta videomikserillä.
Lopputulos on juuri sopivan psykedeelinen ja riehakas U.F.Ojala -nimisen artistin kappaleelle, jonka nimi on LSD rockryhmä.
Biisi tulee sisältymään U.F.Ojalan toiselle pitkäsoitolle. Kappaleessa ovat yhtyeen lisäksi vierailemassa pianossa ja uruissa Jukka Nousiainen, sekä taustakuorossa Ville Leinonen, Tuomas Eriksson, Ringa Manner, Petri Alanko ja Lassi Kojola.
Mutta malttakaapa vielä hetki.
Videon tehnyt VHS-klubi lähetti saatetekstin, joka ”pitää lukea ennen videon katsomista. Vain siten sen voi ymmärtää.”
Saateteksti kuuluu tähän tapaan:
”Lumi narisee valittavien kenkien alla, kun selvittelen vielä eilistä ykköskaljahumalaani. Eteeni piirtyy eltaantuneen värinen Villa Sakari, jossa 90-luvulla Kummeli-porukka kuvaili krapula-sketsejään ja jossa juuri äsken sekoilimme Jukka Nousiaisen Emma-gaalan VHS-tervehdyksen. Krapulaa siellä, krapulaa täällä. Krapulaa jopa aamupuurossa. Mutta nyt tuo kaikki eilinen hiekka on poissa ja jäljellä ovat jälleen kerran vain tyhjän valkoiset seinät: ei yhtään ajatusta. 90-luvun alkupuoliskon Lappeenranta-pipoon sonnustautunut uskollinen aisaparini magneettinauhojen maailmassa on myöhässä. Kiroan hiljaa. Vedän salaa vessan. Keitän maitokahvit ja – katsos! Yhtäkkiä kulman takaa vipeltää huojuva polkupyörä. Juuso! Kalevi! Kohtaamme kuin Dersu ja kapteeni Siperian metsissä. Salainen VHS-tervehdyksemme on käsillä käsitelty ja keittiön vinolla lattialla (punainen) seuraa aivoriihi.
”Se ei pode krapulaa, se ei tunne iloa tai kansanlaulujen pohjatonta surua: se vain täyttää tehtävänsä kuin Johanneksen ilmestys Trumpin aikakautena: se vain on totta.”
Okei, skenaario on siis tämä: tunnin kuluttua saapuvat maailman nähneet rokkitähdet – Teemu, Ville, Sami sekä Tommi – ja sitä ennen meidän pitäisi olla valmiita koitokseen. ”Mutta valmiita mihin?” – kysyy Juuso filosoofisesti (hän on tuplamaisteri, kun minulla on vain yhdet maisterin paperit), ja jatkaa sitten pilke silmäkulmassaan: ”Elämään?” Tämän pokerimme ainoa valttikorttimme – kuin Neuvostoliiton avaruusohjelma konsanaan – on Panasonicin videomikseri. WJ-MX50. Poikaseni, paina se mieleesi. Se on ollut meillä niin Inarin kokeellisen musiikin festivaaleilla, Hösteillä kuin myös Flow’ssa sekä Räjäyttäjien Ruotsin kiertueella. Se on VHS-klubin kunniajäsen ja enemmän kuin me orgaaniset lihaksistot. Se ei pode krapulaa, se ei tunne iloa tai kansanlaulujen pohjatonta surua: se vain täyttää tehtävänsä kuin Johanneksen ilmestys Trumpin aikakautena: se vain on totta. Se vain on totta.
Kaiken tämän kirjoittamiseen menee niin kauan, että kohta Tommi – yhtyeen rumpali – jo kolkuttelee kusista ovea. Äkkiä, Juuso! Telkkarit pystyyn! Hätiköidessä repäisen vahingossa Twin Peaksin punaiset teatteriverhot alas. Tekstiili vajoaa hidastetusti lattialle ja yhtäkkiä tunnen itseni nuoreksi: muistan, kuinka teininä varastelin liikennemerkkejä Vantaan Koivukylässä. Osa kylteistä (mm. STOP) on minulla vieläkin vanhempien autotallissa. Tulvahtelevat muistot saavat minut hykertelemään ja unohdan verhot tyystin. ”Aika on rahaa! Nyt juostaan!” kiljahtaa Juuso ja laittaa kaikki kamerat valmiiksi. Tasan kello yksitoista (11) kaikki on valmista. Ketään ei näy. Teemu ei vastaa puhelimeen, kahvi maistuu paskalta ja vaivaantuneisuus on käsin kosketeltavaa käsinkosketeltavaa. Siitä se idea sitten tähän musiikkivideoon lähti: vaivaantuneisuus. Se olkoon hentoinen ohjenuora, jonka turvin talutamme aasia pimeyteen. Kolme (3) minuuttia ja kolmekymmentäkolme (33) sekuntia myöhemmin video on valmis. Se julkaistaan Soundin sivuilla ja vielä samana iltana kun käyn isän kanssa saunassa, antaa isä minun ensimmäistä kertaa heittää löylyä. Epilogi Yhdistyksemme puheenjohtaja kirjoittaa julkisen Facebook-päivityksen, jossa saan kuulla kunniani punaisista teatteriverhoista. Hautaan suruni ykköskaljaan ja ennen sammumista koen etiäisen.”
– Kalevi ”Ykköskalja” Suopursu