Entinen Anthrax-laulaja pidätettiin – epäillään hakanneen 74-vuotiaan vanhuksen

12.9.2019 08:20

Muistatko Dan Nelsonin? Tämä kaveri oli varmaan kaikkein kummallisin luku Anthraxin pitkällä uralla. Nelson kiinnitettiin veteraanibändiin vuonna 2007, ja yhtye äänitti miehen kanssa Worship Music -albumin, mutta jo kaksi vuotta myöhemmin Nelsonin ilmoitettiin jättäneen bändin. Viralliseksi syyksi annettiin laulajan sairastuminen, mutta Nelson itse sanoi, että hänet erotettiin. Worship Music viimeisteltiin lopulta Joey Belladonnan kanssa ja Nelsonin laulut pyyhittiin levyltä pois, ennen kuin se lopulta julkaistiin vuonna 2011.

Osapuolten välit ovat olleet jäätävät: Nelson haastoi Anthraxin oikeuteen maineensa tahraamisesta, ja rumpali Charlie Benante puolestaan kuvaili Nelsonia haastattelussa ”öykkäriksi”.

Nyt Benanten öykkäripuheet saavat kovasti pontta, kun New York Post uutisoi Nelsonin tulleen pidätetyksi päällekarkauksesta epäiltynä. Syytteen mukaan Nelson kävi elokuussa New Yorkissa 74-vuotiaan miehen kimppuun ja löi tätä toistuvasti kasvoihin. Nelson ilmoittautui välikohtauksen jälkeen itse viranomaisille.

Lehtitietojen mukaan uhri oli kysynyt Nelsonilta jotain, mikä sai muusikon täysin toltaltaan. ”Tyyppi sekosi täysin. Hän iski sen vanhuksen nurin”, Patch.com kertoo sivustaseuraajan kommentoineen tapahtumia.

Lisää luettavaa