Mötley Crüen alkuperäisjäseniin kuulunut kitaristi Mick Mars ilmoitti syksyllä 2022, ettei tämä pysty terveysongelmiensa vuoksi enää jatkamaan bändin kanssa keikkailua. Mötley Crüe -leirissä asia tulkittiin niin, että Mars eroaa bändistä, mutta Marsin mukaan näin ei ollut, vaan hän jää ainoastaan sivuun livekokoonpanosta. Mars nostikin myöhemmin oikeusjutun entisiä bänditovereitaan kohtaan väittäen, että nämä savustivat hänet ulos.
Marsin ja Mötley Crüen tiet erkanivat siis vähemmän mukavissa merkeissä, mutta hänen korvaajakseen pestatulle kitaristi John 5:lle Mars ei kuitenkaan kanna kaunaa. Tuoreessa Guitar World -lehden haastattelussa Marsilla ei ollut seuraajastaan muuta kuin hyvää sanottavaa.
”En ole koskaan inhonnut Johnia. Olen aina pitänyt hänestä ja pidän yhä. Olemme olleet hyviä ystäviä jo pitkään. Mielestäni he tekivät todella, todella viisaan valinnan ottaessaan Johnin”, Mars sanoo.
Ja vaikka Marsin aika Mötley Crüessa päättyikin ikävissä merkeissä, on hän silti ylpeä kaikesta, mitä hän ja ex-bänditoverinsa saivat aikaan.
”Minulla on yhä kaikki plakaatit seinällä. Kiertämisestä tuli minulle vain liian iso taakka ja yritin olla siitä hyvin avoin heidän kanssaan. Paska homma, mutta joo… Olen ylpeä kaikesta, mitä Mötley Crüe teki ja mitä yhdessä saavutimme.”
Mick Mars julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa The Other Side of Mars helmikuussa. Levyltä julkaistiin alkuviikosta ensimmäisenä singlenä kappale Loyal to the Lie videoineen.