Black Sabbathin aktiiviura päättyi jo pari vuotta sitten, mutta edelleen yleisö haluaa kuulla tarinoita orkesterin noususta, uhosta ja menestyksen yllä alati leijuneesta tuhosta. Uusimmassa Metal Hammerissa tästä aiheesta kertoo Geezer Butler, joka osaakin asettaa sanansa taitavasti.
Butler muistelee, että Sabbathissa oli alusta alkaen kysymys elämän varjopuolien käsittelemisestä musiikissa. Kun muualla maailmassa hippeiltiin rauhansymbolien kanssa, elämä Birminghamissa näytti kovin erilaiselta.
”Kasvoimme toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Kotipaikkakunnallamme Astonissa oli edelleen pommitettuja rakennuksia ja naapureita, joilla näkyi sotavammoja. Master of Reality -albumin tekemisen aikaan Vietnamin sota raivosi, kylmä sota oli kylmimmillään ja Pohjois-Irlannin jännitteet olivat aivan lähellä”, Butler muistelee.
Näistä asioista ei kuitenkaan kuullut musiikissa, ja Black Sabbath alkoi innolla täyttää tätä aukkoa. Menestystä tuli, mutta kuinkas sitten kävikään, kun neljä köyhissä oloissa kasvanutta jolppia sai yhtäkkiä paljon rahaa ja luvan tehdä mitä vain?
”Se oli kuin neljä lasta olisi päästetty irti lelukaupassa”, Butler sanoo.
”Kuten arvata saattaa, homma meni villiksi. Oli viinaa, naisia, huumeita, hienoja hotelleja, yksityislentokoneita – ja kaikki maksettiin työllä, mitä rakastimme tehdä. Mutta kuten aina, sillä on hintansa jos saa liian paljon hyviä asioita.”
”Kohtuus on kaiken salaisuus. Kun tuollainen meno muuttuu riippuvuudeksi, kaiken hohto alkaa himmetä ja alat kyseenalaistaa kaiken tarkoitusta. Kovan aikataulun takia vedimme enemmän ja enemmän päihteitä sen sijaan, että olisimme vetäneet henkeä välillä. Uuvutimme itsemme loppuun, ja unesta tuli välillä kuin painajaista.”
