Ghostin ex-jäsenet haastoivat Papa Emerituksen oikeuteen – syyte kertoo karua kieltä Ruotsin rocksuuruuden tulehtuneesta ilmapiiristä

5.4.2017 07:55

Ghostin Papa Emeritus kenties toivoi, että yhtyeen miehistön uusiminen sujuisi yhtä näppärästi kuin bändin kokoonpanomuutokset tähänkin asti, mutta toisin taitaa käydä. Ruotsalainen Östgöta Correspondenten -lehti uutisoi neljän bändin entisen jäsenen haastaneen laulajan, joka siviilissä myös Tobias Forgena tunnetaan, oikeuteen Ghostin tulojen pimittämisestä.

Kanteen nostajien mukaan Forge hallitsi bändin rahaliikennettä yksin oman yhtiönsä kautta. Laulaja ei suostunut paljastamaan taustayhtyeelleen tietoja levy- ja oheistuotemyynneistä. Tilanne kärjistyi vuonna 2012, jolloin muusikot saivat kompensaatiota työstään vasta kovan painostuksen jälkeen ja silloinkin vain satunnaisia rahaeriä, kun Forge kertoi bändin pankkitilin olleen tyhjä.

Muusikot kertovat Forgen tarjonneen heille vuonna 2016 sopimusta, jonka soittajat torjuivat ”orjasopimuksena”. Mielialat bändissä kiristyivät edelleen, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että Forge uusi koko bändinsä. Yhtyeen nykyinen kokoonpano teki livedebyyttinsä maaliskuussa.

Forge ei halunnut kommentoida syytteitä lehdelle vedoten siihen, ettei keskeneräisestä oikeusjutusta voi puhua julkisesti.

Entisen Ghost-jäsenet vaativat, että Forge julkistaisi yhtiönsä tulot ja menot vuosilta 2011–16 sekä ilmoittaisi yhtiön varallisuuden viime vuoden lopusta. Mikäli näin ei tehdä, soittajat vaativat 200 000 kruunun eli noin 20 800 euron korvauksia.

Tällaiseksi tämäkin nyt meni taas. Harmin paikka.

Lisää luettavaa