Guns N’ Roses -kitaristi ruokkii jälleen toiveita uudesta levystä kommenteillaan – ”Se on vakaa aikomuksemme”

5.6.2017 15:11

Kun Axl Rose, Slash ja Duff McKagan nousivat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle vuosien tauon jälkeen, alkoi moni elätellä jo toiveita mahdollisesta uudesta pitkäsoitosta. Huhumylly onkin pyörinyt siitä lähtien vilkkaana ja lisää vettä myllyyn ovat heittäneet muun muassa kitaristi Richard Fortusin kommentit soundcheck-jamitteluista sekä havainnot Slashista työskentelemässä studiossa hämärän peitossa olevan materiaalin parissa.

Nyt kitaristi Fortus on jälleen antanut lausuntoja, joiden mukaan ajatus uudesta levystä ei ole täysin utopistinen, sillä se pyörii myös bändiläisten mielissä. Fortus kertoo StageLeft-podcastin haastattelussa yhtyeen tapailevan, kehittelevän ja jopa äänittelevän uusia ideoita kaiken aikaa, mutta mitään virallisia studiosessioita ei vielä ole tehty.

– Mielestäni meillä on niin hyvää materiaalia, ettei sitä voi olla julkaisematta. Bändi on tällä hetkellä todella kovassa iskussa ja toivon todella, että teemme yhdessä levyn. Luulen kaikkien ajattelevan samoin, se on vakaa aikomuksemme, Fortus sanoo.

Kovin äkkiä suunnitelmat tuskin tulevat konkretisoitumaan, sillä keikkakalenterissa riittää merkintöjä vielä pitkälle tulevaisuuteen. Guns N’ Roses on parhaillaan kesän yli ulottuvalla Euroopan-kiertueella, jonka jälkeen yhtye kiertää syksyllä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa aina pitkälle marraskuuhun saakka. Suomessakin yhtye tullaan näkemään aivan piakkoin, kun Guns N’ Roses nousee lavalle Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa 1. heinäkuuta.

Lisää luettavaa