Guns N’ Roses ryhtyy oikeustoimiin olutpanimoa vastaan – Syyttää tavaramerkkirikkomuksesta

Kiistakapulana koloradolaispanimon rosé-olut.
10.5.2019 11:44

Rockyhtye Guns N’ Roses on nostanut kanteen koloradolaispanimoa vastaan ja syyttää tätä tavaramerkkirikkomuksesta. Asiasta uutisoi The Hollywood Reporter.

Syynä tähän on Oskar Blues Breweryn vuodesta 2018 saakka myymä rosé-olut, jolle panimo on antanut nimen Guns ’n’ Rosé. Yhtyeen edustajien mukaan tuote rikkoo Guns N’ Rosesin nimen tavaramerkkiä ja bändin oikeuksia. Lisäksi tuotteen katsotaan johtavan harhaan kuluttajia, jotka ajattelevat bändillä olevan jotain tekemistä kyseisen oluen kanssa.

Panimo yritti viime vuonna hakea oikeutta ”Guns N Rose” -tavaramerkkiin, mutta yhtyeen edustajat tulivat väliin. Panimo veti hakemuksensa pois, mutta jatkoi kuitenkin oluen sekä siihen liittyvien oheistuotteiden myyntiä.

Yhtye vaatii kanteessaan panimoa lopettamaan Guns ’n’ Rosé -oluen valmistamisen ja myynnin sekä tuhoamaan kaikki oheistuotteet ja markkinointimateriaalit, joissa yhtyeen tavaramerkkiä rikotaan. Lisäksi panimolta haetaan rahallista kompensaatiota ja korvausta vahingoista.

Alla kuva Guns ’n’ Rosé -oluen etiketistä:

Lisää luettavaa