Guns N’ Roses soitti jättifestivaaleilla koronauhasta huolimatta – Settilistalla mukana todellisia harvinaisuuksia

So Fine oli setissä taas lähes 30 vuoden tauon jälkeen.
16.3.2020 10:44

Koronavirus ja sitä vastaan tehdyt toimenpiteet ovat iskeneet lujaa massatapahtumiin ja lukuisia konsertteja ja festivaaleja ympäri maailman on peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen. Mexico Cityn massiivinen Vive Latino -festivaali kuitenkin toteutettiin taudin uhasta huolimatta viime viikonloppuna, vaikka moni artisti oman esiintymisensä peruikin.

Yksi festivaalin pääesiintyjistä oli Guns N’ Roses, joka ei antanut koronauhan haitata menoa. Yhtye oli myös nostanut settilistalleen harvinaisuuksia, joita se ei ole jo useamman vuoden ajan kestäneellä Not In This Lifetime -kiertueellaan soittanut kuin harvakseltaan jos ollenkaan. Setistä löytyi muun muassa Dead Horse sekä basisti Duff McKaganin kynäilemä ja laulama kappale So Fine, jota ei ole kuultu Guns N’ Rosesin soittamana sitten kesäkuun 1993 eli lähes 27 vuoteen.

Alla muutamia valittuja, Youtubesta löytyviä videopätkiä keikalta.

Lisää luettavaa