Hetki ennen esirippua: nämä jäivät Jim Morrisonin, Bon Scottin ja Jimi Hendrixin viimeisiksi esityksiksi

4.9.2019 10:07

Tässäpä artikkeli, joka on monin paikoin karua luettavaa. Ultimate Classic Rock on kasannut pitkän listan, jossa käydään läpi, mitkä kappaleet jäivät klassikkotason artistien viimeisiksi live-esityksiksi. Mukana on joitain täytteeltä tuntuvia kohtia, mutta sitten on intressantteja merkintöjä siitä, mitkä ohjelmanumerot jäivät esimerkiksi Jimi Hendrixin ja Jim Morrisonin joutsenlauluiksi.

Jutussa kerrotaan, että Hendrixin viimeinen keikka soitettiin Ronnie Scottin Jazz Clubilla Lontoossa 16.9.1970. Keikka oli sikäli erikoinen, ettei Hendrixin mukanaolosta kerrottu mitään etukäteen. Illan varsinainen esiintyjä oli War-yhtyeen kanssa keikkaillut Animals-laulaja Eric Burdon, jonka keikalla Hendrix vieraili jamittelemassa Tobacco Road– ja Mother Earth -biisien aikana. Viimeksi mainittu jäi Hendrixin viimeiseksi esitykseksi koskaan, sillä kitaristi kuoli kaksi päivää myöhemmin.

Jim Morrisonin viimeinen keikka oli puolestaan onneton spektaakkeli. 12.12.1970 päihdeongelmien raunioittama Morrison esiintyi The Doorsin kera New Orleansin Warehousessa. Morrison unohteli sanoituksia, höpisi epämääräisiä ja joutui välillä nojaamaan mikkiständiin pysyäkseen pystyssä. Light My Firen aikana Morrison istahti rumpukorokkeelle eikä suostunut laulamaan kappaleen viimeistä säkeistöä. Rumpali John Densmore sai ajettua laulajan seisaalteen, mutta Morrison alkoi paiskoa mikrofoniaan ja poistui lavalta. Sen jälkeen ei miestä enää keikalla nähty, ja 3.7.1971 Morrison poistui tästä maailmasta.

Bon Scott päätti uransa hieman ylevämmissä merkeissä, mutta aivan liian varhain. AC/DC esiintyi 27.1.1980 Englannin Southamptonissa, ja keikka päättyi tuttuun tapaan sähäkkään Let There Be Rock -anthemiin. Kuvamateriaalia paikan päältä näkee Feelnumb-sivustolta. Kuukautta myöhemmin, 19.2.1980, Scott kuoli tapaturmaisesti ryypiskelyillan päätteeksi Lontoon East Dulwichissa.

Lue lisää vastaavanlaisia tarinoita Ultimate Classic Rockin jutusta. Mitä suomalaisiin artisteihin tulee, niin jäikös Baddingin viimeiseksi esitykseksi Pilvet karkaa, niin minäkin? Näin ainakin elämäkertakirjassa taidettiin mainita, ja sehän oli huomattavan sopiva biisi lopettaa yksi ura.

Lisää luettavaa