”Hölmöä jatkaa tappelua yhä” – Nick Mason on pettynyt David Gilmourin ja Roger Watersin jatkuvaan vihanpitoon

Mason ei itsekään oikein ymmärrä, miksi herrat ovat niin sarvet vastakkain.
12.12.2018 10:55

Pink Floyd -rumpali Nick Mason on parhaillaan suuntaamassa Amerikan-kiertueelle Nick Mason’s Saucerful Of Secrets -projektinsa tiimoilta, joka siis esittää pogejättiläisen alkupään tuotantoa. Rolling Stone -lehti haastatteli Masonia aiheen tiimoilta ja keskustelu kääntyi myös basisti-laulaja Roger Watersin ja kitaristi-laulaja David Gilmourin pitkään jatkuneeseen vihanpitoon.

”Mielestäni se koko juttu on omituinen. Luulen, että ongelma on se, ettei Roger kunnioita Davidia. Hänen mielestään biisien kirjoittamisella on paljon enemmän arvoa kuin soittamisella”, Mason pohtii.

Mason sanoo olevansa itse hyvissä puheväleissä molempien kanssa ja sekä Gilmour että Waters ovat antaneet Masonin projektille siunauksensa. Masonin mukaan Gilmourin päätös jatkaa Pink Floydia Watersin erottua vuonna 1985 on yksi syy edelleen jatkuvalle vihoittelulle.

”Luulen, että Rogeria ärsyttää, että hän teki virheen lähtiessään bändistä ja olettaessaan, että ilman häntä homma kuivuu kasaan. Siihen hän palaa yhä edelleen.”

”Mutta en halua työntää nokkaani tähän soppaan liikaa, koska se on heidän kahden välinen asia eikä minun. Minä tulen molempien kanssa toimeen ja olen vain pettynyt, että nämä kaksi vanhaa herrasmiestä ovat edelleen sarvet vastakkain.”

Mason ei kuitenkaan ole täysin luopunut toivosta, etteivätkö Gilmour ja Waters vielä joskus saisi aselepoa aikaiseksi. Mutta mitään sen kummempaa hän ei odota.

”En usko, että me tulemme koskaan kiertämään enää Pink Floydina. Mutta on hölmöä jatkaa tappelua yhä tässä vaiheessa elämäämme”, Mason tuumaa.

Lisää luettavaa