HS: Alexi Laiho selventää Children of Bodomin tilannetta – ”Meidän piti jatkaa vielä ensi vuoden loppuun saakka”

10.11.2019 17:26

Children of Bodom -nokkamies Alexi Laiho on selventänyt yhtyeen tilannetta Helsingin Sanomien tuoreessa haastattelussa.

Orkesterihan ilmoitti aiemmin kuoppaavansa nykykokoonpanonsa rumpali Jaska Raatikaisen, kosketinsoittaja Janne Wirmanin sekä basisti Henkka Seppälän alias Henkka T. Blacksmithin ilmoitettua poistuvansa orkesterin vahvuudesta tämän vuoden loppuun mennessä. Näin ollen Laihon itsensä nykyvahvuudesta jäljelle jäi vain kitaristi Daniel Freyberg.

”Tämä oli molemminpuolinen päätös ja on kaikkien edun mukaista, että me lopetamme nyt. Mulla ei ole mitään halua puhua pahaa kenestäkään”, Laiho kertoo Helsingin Sanomille.

Mies lisää, että aiemmasta Soundille myöntämästään haastattelusta välittynyt kuva ei ollut aivan sellainen, jonka hän halusi tilanteesta antaa. ”Se näytti siltä, että olisin saanut fudut bändistä ja firmasta, vaikka mistään sellaisesta ei ole kyse”, Laiho tarkentaa.

Laiho kertoo, että yhtyeen jäsenet olivat sopineet kolmikon poistumisesta orkesterin vahvuudesta jo viime vuonna, eikä hän kanna kenellekään kaunaa. Samaan hengenvetton hän toivoo, että sama pätee myös toiseen suuntaan.

Laiho kuitenkin myöntää, että bändin jäsenten eroaminen ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan. ”Meidän piti jatkaa vielä ensi vuoden loppuun saakka”, mies toteaa.

Lisäksi Laiho kertoo, että kokoonpano oli likellä tulla tiensä päähän Venäjällä. Hän kertoo bändin tapelleen ja ottaa syyt näistä erimielisyyksistä pitkälti omalle kontolleen.

Mitä tulee Children of Bodomin nimeen, laulaja-kitaristi vahvistaa menettäneensä oikeutensa siihen.

”Kun kirjoittauduin ulos siitä firmasta, tiesin menettäväni oikeudet siihen nimeen”, Laiho toteaa. ”Olen ymmärtänyt, että muut sällit eivät meinaa jatkaa musiikin tekemistä, joten en ihan ymmärrä, miksi he haluaisivat pitää nimen, mutta jos haluavat, pitäköön.”

Laiho kertoo aikovansa jatkaa musisointia uuden kokoonpanon voimin. Uusi rumpali ja basisti ovat jo katsottuna, mutta kosketinsoittajan etsintä on vielä kesken. Paluu keikkalavoille saattaa tapahtua jo ensi keväänä.

Lisää luettavaa