Indierockia kuulemaan tullut kanadalaisyleisö ilahtui, kun sai yllättäen väkevän tulkinnan Neil Youngin Like a Hurricanesta

The War on Drugs toimittaa.
23.10.2017 14:58

The War on Drugs tietää, mistä narusta kannattaa vetää, kun vierailee Neil Youngin synnyinkaupungissa Torontossa. Massey Hallissa lauantaina esiintynyt yhtye ilahdutti katsomoa tempaisemalla hihastaan Youngin iki-ihanan Like a Hurricanen, ja vanha klassikko toimikin erinomaisesti philadelphian hurjien käsittelyssä. Katso yleisöstä käsin napattu tallenne tilaisuudesta yläpuolelta.

Mitä mahtaa itselleen Neil Youngille kuulua? Alkuvuodesta musiikkimaailma höristi huolestuneena korviaan, kun 71-vuotias artisti perui kiertueensa sen kummempia selityksiä antamatta, ja huhtikuussa Young jätti sairauteen vedoten väliin myös sovitun näyttäytymisensä Rock and Roll Hall of Fame -gaalassa, jossa hänen oli määrä vihkiä Pearl Jam rockin suuruuksien joukkoon.

Youngin Facebook-tili on ollut viime aikoine suhteellisen aktiivinen arkistoista kaivetun Hitchhiker-levyn myötä, mutta edelleenkään laulajalla ei ole keikkoja sovittuna. Mikä vaiva miestä sitten kalvaakaan, toivottavasti se on saatu kuntoon.

Lisää luettavaa