Interpolilta uutta, Gorillaz livenä verkossa

29.4.2010 18:40

Amerikkalaisyhtye Interpol on työstänyt neljättä studioalbumiaan New Yorkissa ja Lontoossa. Odotettujen sessioiden ensimmäinen hedelmä on nyt kuultavissa, kun yhtye on asettanut Lights-kappaleen ladattavaksi kotisivuilleen. Ilmaiseksi.

– Aiomme julkaista lisää ilmaista musiikkia sekä tärkeää informaatiota lähiviikkojen aikana, yhtye tiedottaa.

Interpolin odotettu studioalbumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Brittiläinen Gorillaz esiintyy puolestaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin Lontoossa 29.-30.4. Roundhouse-keikkapaikan jälkimmäinen konsertti on katsottavissa internetin välityksellä täällä.

Plastic Beach -albumia promotoivan yhtyeen biisinikkari Damon Albarn on myös paljastanut, että "Gorillazilta löytyy uutta materiaalia ainakin kahdelle uudelle studioalbumille".

– Nauhoitin Plastic Beachia varten noin kahdeksankymmentä kappaletta. Mutta saapa nähdä, tullaanko näitä studioon uumeniin jääneitä kappaleita julkaisemaan koskaan.

Lisää luettavaa