Jo tovi sitten uutisoitu Peter Gabriel -keikka sai virallisen varmistuksensa

12.11.2013 09:35

Peter Gabrielin keikkakalenterissa on jo tovin roikkunut mukana myös Helsinki (kuten pari viikkoa sitten uutisoimme) mutta nyt keikalle on saatu vihdoin myös virallinen vahvistus.

Siispä suurella ilolla vahvistakaamme: Peter Gabrielin Back To Front -kiertue pysähtyy Hartwall Areenalla 20.5.2014. Keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ensi maanantaina 18.11.

Back To Front -kiertue keskittyy erityisesti vuonna 1986 julkaistuun So-albumiin, ja kiertueella soittaa sama loistava kokoonpano kuin albumillakin: David Rhodes (kitara), Tony Levin (basso) ja Manu Katché (rummut). Myös kosketinsoittaja David Sancious on ollut Gabrielin kelkassa 1980-luvun lopusta lähtien.

Ilta tulee jakaantumaan kolmeen vaiheeseen: akustinen aloitus, sähköinen osuus ja loppuhuipentumana ”So” –albumin parhaita hetkiä.

Edellisen kerran Gabriel onkin nähty Suomessa juurikin So-albumin kiertuella vuonna 1987. Uusintavisiitti on siis erittäin tervetullut.

So-albumiltahan löytyy muun muassa Sledgehammer, jonka upea video ihastuttaa edelleen.

 

Lisää luettavaa