Ufon, Michael Schenker Groupin ja Scorpionsin riveistä tuttu Michael Schenker oli 80-luvun alussa ehdolla Ozzy Osbournen sooloyhtyeen kitaristiksi. Yhteistyö ei kuitenkaan koskaan konkretisoitunut, sillä Schenker päätti keskittyä omaan yhtyeeseensä ja Ozzyn vakituisen Randy Rhoadsin seuraajan pesti meni Jake E. Leelle.
”Ozzy Osbourne ei todellakaan ollut erityisen iloinen kokeiluistani ja visiostani, sillä en olisi tehnyt hänelle rahaa”, mies muistelee Eonmusicille. ”[Rumpali] Cozy Powell sanoi: ’Michael, et voi liittyä Ozzyn bändiin. Olemme tekemässä [Michael Schenker Groupin kolmosalbumi] Assault Attackia.’ Mahdollisuus houkutteli minua, mutta sitten muistin aikani Ufossa ja Scorpionsissa ja sanoin itselleni: ’Jos liityn Ozzy Osbournen remmiin, minun ei olisi alunperinkään tarvinnut lähteä Ufosta, sillä tämä olisi vain sitä samaa.’ Olin saavuttanut huippuni Strangers In The Nightilla ja se oli siinä.”
”Jos olisin liittynyt bändiin, en ehkä olisi enää hengissä”, Schenker jatkaa. ”Toisaalta olisi saattanut tienata paljon rahaa, mutta en olisi pitänyt huolta itsestäni, joten valitsin oikein ja asiat menivät kuten oli tarkoitettu. Nyt voin paikata 80-luvulla menettämääni; pukeudun kuin 80-luvun rocktähti, ajan urheiluautoa ja juhlin! Korvaan silloin missaamaani. Huolehdin vain välttämättömyyksistä ensin ja rakensin taloni vakaalle pohjalle. On olemassa sanonta, että jos pysyt rehellisenä itsellesi, kaikki muu tulee siihen päälle ja niin tässä on käynyt.”