Judas Priest -basisti ja tällä haavaa kokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen Ian Hill vieraili hiljattain The Break Down With Nath & Johnny -podcastin haastateltavana.
Keskustelutuokion aikana mieheltä kysyttiin, kuka sanoo yhtyeessä viimeisen sanan settilistojen suhteen.
”Varmaankin Rob [Halford]. Mutta toisaalta meillä on nykyään melkoinen ikäkirjo. On nuorempaa osastoa Richien [Faulkner] muodossa. Hän on samanikäinen vanhimman poikani kanssa. Sitten on Scott [Travis] ja tietenkin Glenn [Tipton]. Hän ei kykene enää soittamaan kunnolla [Parkinsonin taudin vuoksi], mutta hän on edelleen terävä kuin partaveitsi. Sitten on Andy [Sneap], minä ja Rob. Siinä on melko laaja ikähaarukka. Kaikilla on omat suosikkinsa ja tyylinsä Judas Priest -biisien suhteen. Huutelemme tyyliin ’joo, tykkään tuosta. Ei, en tykkää tuosta.’ Jos joku on todella järkkymätön sen suhteen, ettei halua esittää jotain tiettyä biisiä, niin ei sitten esitetä sitä, ja sama toimii myös toisinpäin — jos joku haluaa oikein toden teolla soittaa tietyn biisin, niin soitettavahan se on.”
”On biisejä, jotka on pakko vetää: Breaking The Law, Living After Midnight ja tuollaiset”, Hill jatkaa. ”Ne käytännössä tuovat ihmiset keikoille. Sitten on toisenlaisia Priest-klassikoita, joita voi vaihdella enemmän — ehkä soittaa kuukauden ajan jotain ja vaihtaa sitten toiseen. Ja sitten sekaan yritetään mahduttaa jotain uutta — kolme, ehkä maksimissaan neljä biisiä. Olen varma, että käymme useammankin uutuusbiisin läpi settilistoja kierrättämällä.”
Hilliltä tiedustellaan, onko hänellä jokin suosikkibiisi, jota ei ole vielä soitettu livenä.
”Olemme soittaneet Dissident Aggressorin livenä, mutta emme pitkään aikaan. Se on luultavasti kaikkien aikojen suurin suosikkini”, Hill paljastaa. ”Se on raakaa, puhdasta rokkia. Muistan että studiossa oli vain kaksi kitaraa, basso, rummut ja laulut. Siellä saattaa olla yksi lisäkitara soolon aikana. Muutoin se on riisuttu krumeluureista. Juuri sellaista kuin lavallakin. Rakastan sitä biisiä. Ja on toki muitakin. Emme ole oikein koskaan soittaneet Before The Dawnia — se olisi edellisen vastakohta keikan hiljaiseen kohtaan. Ihmiset tuppaavat nykyisin tykkäämään enemmän menevämmästä materiaalista. Mutta se olisi silti siistiä soittaa. Se on kuitenkin vain kaksi ja puoli, kolme minuuttia pitkä, joten siihen ei menisi edes kauaa. Mutta vaihtoehtoja riittää. Emme ole soittaneet Sinneriä pitkään aikaan, joten se olisi mukava kaivaa taas naftaliinista. Jää nähtäväksi.”