Juuri kun kaikki näytti popkentällä rauhalliselta, 71-vuotias Elton John haastettiin showpainiotteluun

Olkoon tämä opetuksena kaikille popmuusikoille, jotka joskus pähkäilevät, pitäisikö illan keikka perua vai ei. Tällaisilla siirroilla saattaa olla yllättäviä seuraamuksia, kuten Elton Johnin tapauksessa voidaan nähdä.

Korvatulehdukseen sairastunut Elton joutui tällä viikolla perumaan keikkansa Yhdysvaltain Orlandossa ja Tampassa. Painijatähti Kevin Owens, joka oli ostanut liput itselleen ja vaimolleen Orlandon-keikalle, ei ollut asiasta mielissään. WWE-ympyröistä tuttu Owens haastoi yksin tein Twitterissä laulajan otteluun Wrestlemania-tapahtumassa.

”Kukaan ei pilaa minun ja vaimoni yhteistä iltaa paitsi minä itse!” Owen viestittää ja jatkaa: ”Sinä ja minä Wrestlemaniassa. Olen otellut seitsenkymppisiä kavereita vastaan aiemminkin ja voin tehdä niin uudelleen.”

Hyvä! Tietysti tätä haastetta ei välttämättä esitetty aivan vakavissaan, mutta toisaalta Owenin kannattaisi osaltaan muistaa Elton Johnin taannoinen taisteluesitys The Kingsman 2 -elokuvassa. Aika kovaa näyttöä oli sekin. Tämähän voisi olla jännä matsi!