Kaikkea sitä! Pink Floydilta uusi albumi 20 vuoden tauon jälkeen

8.7.2014 12:12

Legendaarinen Pink Floyd julkaisee syksyllä uuden studioalbumin. Ennakkotietojen mukaan lokakuussa julkaistava The Endless River -albumi on yhtyeen ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä levy sitten vuonna 1994 julkaistun The Division Bellin. Asian paljasti kitaristi-laulaja David Gilmourin vaimo Polly Samson Twitterissä.

The Endless River pohjautuu yhtyeen kuusi vuotta sitten edesmenneen kosketinsoittaja Richard Wrightin kanssa vuonna kirjoitettuihin lauluihin, jotka muut Pink Floyd -jäsenet ovat äänittäneet uudelleen. Kaikki kappaleet ovat ennen julkaisemattomia.

Yhtyeestä vuonna 1985 lähtenyt Roger Waters ei ole mukana The Endless Riverillä. Tämän hetken tietojen mukaan yhtye ei aio lähteä kiertueelle levyn tiimoilta.

Edellisellä uutta materiaalia sisältäneellä levyllään Pink Floyd kuulosti tältä.

Lisää luettavaa