Kappas, Insomnium pääsee maineikkaaseen seuraan tulevalla Euroopan-kiertueellaan

6.4.2017 06:39

Max ja Igor Cavalera ottavat näemmä kaiken irti Roots-juhlakiertueestaan. Suomessakin viime vuonna pistäytynyt kaksikko on julkaissut lisää Return to Roots -keikkoja, ja tällä kertaa mukana ovat vanha kunnon Overkill sekä – tadaa! – suomalainen Insomnium. Hyvä!

Neljäntenä pyöränä mukana liikkuu orkesterinimeltä Deserted Fear. Suomessa MTV Headbangers’ Ball Tour 2017 -nimellä liikkuva karavaani ei näillä näkymin esiinny, vaan marraskuussa alkava kiertue keskittyy Keski-Eurooppaan ja erityisesti Saksaan.

Kun Cavalerat toivat Roots-kiertueensa Hämeenlinnan Aulangolle viime joulukuussa, Soundin verkkosivuilla kiiteltiin, että erityisesti Max Cavaleran ääni oli hyvässä iskussa. ”Vaikka lavalla oli vain puolet levyn kokoonpanosta, yhtye ei kuulostanut coverbändiltä. Tästä oli kiittäminen erityisesti Maxin väkevää tulkintaa”, liveraportissa lukee, joskin intensiteetti ei kantanut aivan keikan loppuun saakka. Lue koko reportaasi tästä.

Lisää luettavaa