Käsi iskee, mukava valkku, norsut pelottaa ja tusina muuta sananmuunnosta – Palefacelta uusi single

24.5.2019 09:29

Kaikki tykkäävät sananmuunnoksista – erityisesti Paleface, joka rakensi niistä kokonaisen biisin. Paleface julkaisi tänään uuden Käsi iskee feat. DJ Massimo -kappaleen, joka on toinen single 31. toukokuuta julkaistavalta Isi käskee -ep:ltä. Katso biisin lyriikkavideo yläpuolelta.

”Verbaaliakrobatiaa ilman turvaverkkoja! Kaikkihan tietää, että huono huumori pidentää mukavasti keikkareissuilla matkaa. Sanamuunnokset ja muu verbaaliakrobatia ovat iso osa kiertueiden selviytymistaitoja. Ollaan harrastettu etenkin sananmuunnoksia keikkareissuilla antaumuksella”, Paleface kertoo tiedotteessa.

”Skrivasin vuonna 2011 Palaneen käryä -albumille kappaleen nimeltä Patinoitunut runomies. Siinä räppäsin pelkillä sananmuunnoksilla. Kappaleesta on tullut fanien keskuudessa oikea kulttiklassikko. Kakkososa on ollut suunnitteilla jo vuosia, ja nyt kun halusin tehdä kirjan yhteyteen ep:n, jossa testailen erilaisia tapoja räpätä, totesin, että myös tämä konsepti sopii hyvin julkaisun henkeen.”

Edellä mainittu kirja on tänään julkaistu Palefacen ja Esa Salmisen teos Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja. Kirja käsittelee seikkaperäisesti räppäämisen ja tekstien kirjoittamisen tekniikkaa.

Lisää luettavaa