Keikkavieraita eri puolilta maailmaa Suomeen

11.6.2014 09:42

Yhdysvaltalainen post-rock-yhtye Slint (kuvassa) on kiinnitetty Flow Festivalin ohjelmistoon. Vuonna 2013 paluun tehnyt kokoonpano nousi esiin vaihtoehtorock-piireissä jo 1980-luvun lopulla. Slintin vuonna 1989 ilmestyneen Tweez-debyyttialbumin tuotti muun muassa Pixiesin, PJ Harveyn ja Nirvanan kanssa työskennellyt Steve Albini.

Vuonna 1991 julkaistua Spiderland-levyä pidetään usein yhtenä ensimmäisistä post-rock-levyistä. Yhdestoista Flow Festival pidetään Helsingin Suvilahdessa 8.−10. elokuuta.

Elektronisen musiikin tuottaja ja lauluntekijä Sohn saapuu syksyllä Suomeen. Debyyttilevynsä Tremors keväällä julkaissut artisti esiintyy Helsingin Korjaamolla lauantaina 29. marraskuuta. Itävallan pääkaupunki Wieniin asettunen lontoolaislähtöisen Sohnin, oikealta nimeltään Christopher Taylor, soundin kuvaillaan syntyneen artistin siirryttyä Lontoon vilkkaan yöelämän ja siirryttyä Itävallan vuoristomaisemiin.

Soolouransa lisäksi Sohn on tehnyt yhteistyötä eri artistien kanssa sekä remiksannut muun muassa Lana Del Reyn kappaleita.

Samana iltana Sohnin kanssa Helsingissä nähdään eteläafrikkalainen grunge- ja hard rock -yhtye Seether. Uuden albuminsa Isolate And Medicate tiimoilta keikkaileva bändi nousee Helsingin The Circuksen lavalle lauantaina 29. marraskuuta.

Seether on myynyt maailmanlaajuisesti 4,5 miljoonaa levyä. Kokoonpanon tunnetuimpiin hitteihin kuuluu Broken, jolla laulaa entinen Evanescence-solisti Amy Lee. Tuoreimman levyn tuotantotiimiin kuului muun muassa Pearl Jamin luottotuottajana tunnettu Brendan O’Brien.

Lisää luettavaa