Helmikuulle on luvassa pari makoisaa livevierasta.
Alkukuusta maatamme ilahduttaa kahden keikan verran ruotsalaisen First Aid Kitin nuoret hippitytöt. Folk-duo nähdään maanantaina 6.2. Helsingin Tavastialla ja seuraavana iltana Turun Klubilla. Yhtye valmistautuu myös kakkosalbuminsa julkaisuun. 25.1. ilmestyvä The Lion’s Roar, joka on äänitetty Nebraskassa Bright Eyesista tutun Mike Mogisin kanssa ja joka tulee viemään First Aid Kitin musiikkia debyyttiä laajemman ilmaisun pariin. Albumin ensimmäinen single kuulostaa tältä:
Loppukuusta saadaan vastapainoksi karheaa mieskarismaa, kun sunnuntaina 26.2. Helsingin The Circuksen lavalle nousee paikallaan seisomaan ja lippiksensä alta murisemaan Mark Lanegan.
Screaming Treesista, Queens Of The Stone Agesta ja Isobel Campbellin kanssa tehdyistä albumeista tuttu kähisijä Mark Lanegan julkaisee helmikuussa uuden albuminsa Blues Funeral, joka on ensimmäinen Laneganin soololevy sitten vuoden 2004 Bubblegumin. Levyllä kuullaan vierailijoina mm. Greg Dullia ja Josh Hommea.
Mark Lanegania kuultiin duetoimassa myös Mannan tuoreella Shackles-albumilla. Nyt vain spekuloimaan että nähdäänkö Manna Circuksen lavalla?
Alla vielä tyylinäyte myös Laneganilta: