Aavikkorocksuuruus, Kyussista ja Fu Manchusta tuttu Brant Bjork kertoo Facebook-sivuillaan ikäviä uutisia: juuri Euroopan-kiertueensa aloittaneen seurueen pakettiautoon murtauduttiin Göteborgissa viime yönä. Yhtyeen pakettiauto oli viety hotellin parkkipaikalta, ajettu pienen matkan päähän ja sen jälkeen putsattu lähes täydellisesti.
”He veivät kaikki kitarat ja bassot, pedaalilaudat, suurimman osan rumpusetistä, vahvistimet, paljon vinyylejä, lähes kaikki cd:t, hupparit ja paljon t-paitoja”, yhtye tiedottaa ja sanoo, ettei vakuutus korvaa menetettyjä soittopelejä.
Bändi aikoo kuitenkin jatkaa kiertuettaan ”paskiaisista” huolimatta. Yhtye ottaa vastaan avustuksia joukkorahoitussivustolla ja toivoo ihmisten ostavan verkkokaupasta heidän tuotteitaan tappioiden minimoimiseksi.
Göteborgissa on sattunut lyhyen ajan sisään silmiinpistävän paljon keikkabusseihin ja -pakettiautoihin murtautumisia. Syyskuussa kaupungissa keikkailleen Dopelord-yhtyeen paku tyhjennettiin soittokamoista ja saman kohtalon ovat kokeneet myös muun muassa punkbändi Muro kesällä ja Fleshgod Apocalypse keväällä.