Kissin haikaloille soittama keikka meni mönkään – yhtään haita ei saapunut paikalle

20.11.2019 08:58

Aina ei voi onnistua, ei edes Kiss. Uutisoimme jo aiemmin, että tämä rockmonsteri buukattiin sangen harvinaislaatuiselle keikalle: yhtyeen oli tarkoitus soittaa Australiassa konsertti haikaloille. Ideana oli, että rockmusiikin matalat äänitaajuudet houkuttelisivat eväkkäitä paikalle, ja muutama hintavan pääsylipun ostanut ihmiskatsoja voisi sitten ihailla sekä Kissin show’ta että mereneläviä.

Konsertin ylle kasautui ongelmia jo ennalta, kun Kiss joutui perumaan Australian-keikkojaan Paul Stanleyn sairastumisen vuoksi. Haikeikka oli Gene Simmonsin mielestä kuitenkin niin hauska idea, että bändi hoiti sen viime viikonloppuna ilman Stanleytä. Triomuotoinen bändi soitti huvijahdin kyydissä viiden biisin mittaisen setin.

Kissin menestys kalapopulaation keskuudessa jäi kuitenkin vaatimattomaksi, sillä ABC-sivuston mukaan yhtään haita ei saapunut paikalle. Ei auttanut, vaikka Kiss oli tuonut savukoneet jo pienimuotoiset valoshow’tkin mukanaan. Kenties haiyleisö osoitti mieltään, kun orkesterin keulakuva ei ollut lavalla.

Videokuvaa tempauksesta voi katsoa ABC:n Facebook-sivuilta. Gene Simmons oli tapahtumasta kaikesta huolimatta mielissään: ”Tämä on kenties kiinnostavin keikka, mitä olen koskaan soittanut”, basisti sanoi ABC:n mukaan.

Lisää luettavaa