Kohutun Dio-hologrammishow’n basisti puolustaa kiertuetta: ”Yleisön ei pitäisi tuomita tätä niin nopeasti”

21.12.2017 08:06

Dio-hologrammikiertue puksuttaa eteenpäin, ja mikäli verkkomedioiden keskustelupalstoja on uskominen, rundin ymmärtäjät ovat aika vähissä. Jotkut toki pitävät hologrammiesitystä hauskana kuriositeettina, mutta monet näkevät spektaakkelin lähinnä kömpelönä rahastusyrityksenä. Ei auta, vaikka mukana ovat niin Dion entiset bändikaverit kuin vaimo Wendy.

Kiertueella bassoa soittava Björn Englén antoi joulukuussa Puolassa videohaastattelun Rockotheque-medialle ja kertoi oman näkemyksensä siitä, miten kiertueeseen tulisi suhtautua. Englén toivoo, ettei yleisö tekisi rundista johtopäätöksiä pelkästään Youtube-klippien perusteella.

”Ei kenenkään kannata verrata hologrammia aitoon asiaan. Ronnie ei tietenkään ole enää keskuudessamme, ja hologrammi on vain tekniikkaa. Yleisön kannattaisikin ottaa se eräänlaisena musiikin esittelynä livebändin kera”, Englén sanoo.

”Mehän soitamme monet kappaleet Dio Disciples -yhtyeenä ilman hologrammia, joten ei yleisön pitäisi tuomita tätä niin nopeasti. Uskon myös, että kun ihmiset kokevat show’n paikan päällä, he muuttavat mielensä. Esityksen näkeminen Youtubessa ja paikan päällä ovat kaksi eri asiaa.”

Englén sanoo myös uskovansa, että hologrammishow’t yleistyvät tulevaisuudessa, varsinkin kun tunnettuja muusikoita kuolee joka vuosi lisää.

”Esimerkiksi kun Tom Petty kuoli, hänen bändinsä The Heartbreakers jäi. Jos he haluavat tehdä jotain, tällä tavalla pääsee niin lähelle aitoa asiaa kuin mahdollista”, Englén sanoo.

”Jos asialla olisi vain satunnaisia muusikoita, jotka eivät ole soittaneet aidon asian kanssa aikaisemmin, se olisi ehkä eri asia. (…) Monet suunnittelevat jo kaikenlaista, joten varmasti tästä tulee iso juttu tulevaisuudessa.”

Lisää luettavaa