Korpiklaani-kippari lähti koronakesänä maalle oikeisiin töihin – Syntyi siellä sitten musiikkivideokin!

19.8.2020 23:19

Aivan kuten kaikki muutkin rockyhtyeet, myös folk metal -rykmentti Korpiklaani on joutunut perumaan esiintymisiään roppakaupalla viime kuukausina.

Yhtyeen laulajakitaristi Jonne Järvelällä on myös sooloprojekti Jonne, ja tämän tiimoilta on nyt tarjolla maalaismaisemissa kuvattu liveversio kappaleesta Tuhka. Sen pariin pääsee tuolla vähän alempana. Kyseessä on vähintäänkin autenttinen videoteos.

– Tosiaan, keikat peruuntuivat, mutta onneksi sain muita hommia Sysmästä. Nimittäin ihan oikean lammaspaimenen hommia. Soitin siellä lampaille silloin tällöin, sanoo Järvelä.

Korpiklaanin suunnallakin tapahtuu – paljon. Yhtye on saanut yhdennentoista studioalbuminsa valmiiksi, ja pitkäsoitto julkaistaan tulevien kuukausien aikana. Kyseessä on orkesterin uuden rumpalin Samuli Mikkosen ensimmäinen levytys Korpiklaanin riveissä.

Korpiklaani ja Pyynikin panimo puolestaan jatkavat yhteistyötä. Korpiklaani-olut tuli markkinoille jo aikaisemmin, ja nyt yhtyeen nimikkovodkan vuoro. ”Juomavalinta” ei tule isona yllätyksenä, sillä bändin Vodka-kappale on niittänyt esimerkiksi YouTubessa lähes 40 miljoonaa katselukertaa.

– Korpiklaani-vodka maistuu ja tuoksuu kuuselta. Aromit tulevat käsin poimituista kuusenkerkistä, joten maku ei ole teollisen esanssinen, huomauttaa Järvelä.

Yhtye juhlistaa uutta väkijuomaa livestriimikeikalla, joka kuvataan Pyynikin panimon olutsäiliöiden keskellä 29. elokuuta alkaen kello 21. Striimattuun iltamaan sisältyy myös kierros Pyynikin panimon tiloissa bändin opastamana. Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä.

Lisää luettavaa