Kouvolalainen nimihirviöyhtye solmi diilin maineikkaan yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa – Julkaisee pitkäsoittonsa tupla-albumina

Sympathy For The Records Industry -lafka on toiminut ponnahduslautana muun muassa The White Stripesille.
1.2.2018 10:10

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? aloittaa yhteistyön maineikkaan yhdysvaltalaisen indielevy-yhtiö Sympathy For The Record Industryn kanssa. Lafka julkaisee keväällä Bless You Mother Fuckers -tupla-albumin, joka paketoi yhteen bändin Teenage Sweetheart -debyyttilevyn (2015) sekä vastikään julkaistun, Suomen virallisen albumilistan sijalle seitsemän kivunneen Jazzbelle 1984/1988 -kakkosalbumin. Tuplalevyä tullaan saamaan rajoitettu erä myös Suomeen.

Vuonna 1988 perustettu Sympathy For The Record Industry on toiminut ponnahduslautana muun muassa The White Stripesille, Holelle ja Suicidelle. Yli 750 julkaisun katalogiin kuuluu myös sellaisiakin artisteja kuin Turbonegro ja Jack Off Jill. VILD Recordings jatkaa puolestaan yhtyeen jakelijana Euroopassa.

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? nähdään lavalla seuraavan kerran huomenna perjantaina 2. helmikuuta Kouvolan Downtownissa, jossa pidetään Jazzbelle 1984/1988 -albumin julkaisubileet. Lauantaina yhtye on levyjulkkarikeikalla puolestaan Helsingin Kuudennella linjalla.

Bändin keikkakalenteri näyttää tätä kirjoittaessa kokonaisuudessaan seuraavalta:

02.02.2018 Downtown, Kouvola (levyjulkkarikeikka)
03.02.2018 6 Linja, Helsinki (levyjulkkarikeikka)
09.02.2018 Pannhuone, Kuopio
10.02.2018 BarQ, Imatra
23.02.2018 Rockin Corner, Vantaa
24.02.2018 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
09.03.2018 Dynamo, Turku
28.04.2018 Are You Listening Festival, Reading (UK)
29.04.2018 Hy Brasil, Bristol (UK)
30.04.2018 Old Blue Last, Lontoo (UK)
03.05.2018 60 Million Post Codes, Bournemouth
06.05.2018 Sounds From the Other City, Manchester (UK)

Lisää luettavaa