Kuinka lähtee The Whon tuotanto nuoremmilta yrittäjiltä? Halestorm näyttää mallia

EPA / STEVE C.MITCHELL / AOP

Mikäli sellainen The Who -biisi kuin Long Live Rock tuntuu vieraalta, niin älä välitä. Pete Townshendin vuonna 1971 kirjoittaman biisin kohtalona oli jäädä eräänlaiseen limboon, kun sitä ei otettu mukaan Who’s Next -albumille ja kappale näki päivänvalon vasta Keith Moonin tähdittämän That’ll Be the Day -elokuvan (1973) soundtrackillä. Myöhemmin biisi on kuultu myös The Whon Odds & Sods -kokoelmalla (1974) sekä singlenä vuonna 1979.

Nyt Halestorm on ottanut kappaleen käsittelyynsä. Uusi versio äänitettiin Long Live Rock… Celebrate The Chaos -dokumenttielokuvaa varten, ja esitys julkaistiin jo ennakkoon yleisön ihmeteltäväksi. Itse dokumentti tulee nähtäväksi 12. maaliskuuta.

Kuuntele tuore tulkinta alempaa. Rockmusiikin ihanuutta (ja mahdollista kuolemaa) käsittelevän dokkarin trailerin voit sitten tarkastaa täältä. Paljon on tuttuja kasvoja kertomassa ajatuksiaan.