Kun Led Zeppelin ensimmäisen kerran Amerikkaan suuntasi – Historiikkivideosarjan kolmas osa julki

Youtube-sarja tarjoaa lyhyitä välähdyksiä bändin historiasta.
14.6.2019 10:40

Led Zeppelin on julkistanut Youtube-kanavallaan viimeisimmän eli kolmannen jakson History of Led Zeppelin -videosarjasta, jossa hypätään ajassa taaksepäin ja käydä läpi bändin historiaa lyhyinä välähdyksinä. Kolmannessa osassa mennään joulukuuhun 1968, jolloin yhtye lähti ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen.

Voit katsoa kolmannen jakson tuosta yläpuolelta. Kaksi aiempaa osaa näet puolestaan tuosta alapuolelta. Sarja on osa yhtyeen 50-vuotisjuhlallisuuksia, jotka alkoivat viime vuonna. Yksi osa juhlallisuuksia on myös parhaillaan työn alla oleva dokumenttielokuva, jota tekemässä on American Epic -dokumenttisarjasta tuttu ryhmä.

Lisää luettavaa