Kurt Cobainin kitarasta alkunsa saanut sotku käy entistäkin sekavammaksi: Myös ex-vävyn ex-puoliso syyttää Courtney Lovea salaliitosta ja häiriköinnistä

Sekä Frances Bean Cobainin ex-mies että miehen entinen puoliso ovat jättäneet haasteen Loven väitetyistä tekosista.
7.6.2018 12:38

Kurt Cobainin kitarasta alkunsa saanut saaga saa yhä oudompia piirteitä. Ensin Frances Bean Cobainin ex-mies Isaiah Silva, joka sai erossa tämän mainitun kitaran, syytti Courtney Lovea häiriköinnistä sekä osallisuudesta salaliittoon Silvan murhaamiseksi. Nyt vastaavan syytteen on Billboard-lehden saamien tietojen mukaan jättänyt myös Silvan entinen puoliso Jessica Sullivan, jonka kanssa Silvalla on yhteinen lapsi.

Billboardin mukaan Sullivan jätti maanantaina 4. kesäkuuta Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen syytteen, jossa väitetään Loven ja Britney Spearsin managerina toimineen Sam Lutfin juonineen salaliittoa ja yrittäneen kiristämällä ja uhkailemalla saada Sullivania kääntymään ex-miestään vastaan Silvan ja Frances Bean Cobainin eroprosessissa.

Sullivanin mukaan Love ja Lutfi yrittivät lahjoa häntä ja muita rahalla sekä tarjoamalla ammatillisia vastapalveluksia, jotta nämä eivät kertoisi Silvan ja Cobainin ero-oikeudenkäynnissä Francesin antaneen Nirvanan MTV Unplugged -esityksessä käytettyä kitaraa Isaiahille. Syytteessä väitetään Loven ja Lutfin myös julkaisseen Sullivanin nimellä ja puhelinnumerolla Craigslistissa Arlon – Sullivanin ja Silvan tyttären – koirasta tekaistun ”lahjoitetaan ilmaiseksi”-ilmoituksen.

Sullivan myös kuvailee kesällä 2016 sattunutta tapausta, jossa Lutfi uhkailee hänen ja lapsensa menettävän kotinsa tai joutuvan vankilaan, mikäli tämä ei suostu yhteistyöhön. Sullivanin mukaan Lutfi saattoi myös soittaa mihin kellonaikaan tahansa ja kuvailla joka kerta tarkasti, mitä vaatteita Sullivanilla oli sillä hetkellä yllään todistaakseen, että Sullivan oli asetettu ympärivuorokautiseen seurantaan.

Courtney Love tai tämän edustajat eivät ole virallisesti kommentoineet Sullivanin tai Silvan syytteitä, mutta Loven lähipiiriin kuuluva lähde kertoo Billboardille Loven ”olevan valmis taistelemaan tätä hölynpölyä vastaan raivokkaasti ennennäkemättömässä oikeustaistelussa, jonka hän tulee voittamaan”.

Lisää luettavaa