Kvelertak tuomiopäivää ennustamassa – Uudella singlellä vierailevana tähtenä Mastodon-laulaja

Kappale löytyy tulevalta pitkäsoitolta.
6.1.2020 08:24

Maaliskuussa kahdelle klubikeikalle Suomeen tuleva norjalaisyhtye Kvelertak julkaisee 14. helmikuuta uuden Splid-albuminsa. Kyseessä on ensimmäinen levy uuden laulajan Ivar Nikolaisenin kanssa. Esimakua levystä saatiin marraskuussa Bråtebrann-singlen muodossa ja tänään yhtye on julkaissut uuden englanniksi lauletun singlen The Crack Of Doom, jonka videon voit katsoa tuosta yläpuolelta.

”Tiedätkö mayojen maailmanlopusta? Johannes Stöffleristä? Harold Campingista? Pelkäätkö, että uskonnolliset johtavat, tiedemiehet ja maailmanlopusta saarnaavat ovat oikeassa? Ei hätää, sillä he kaikki ovat väärässä! Mutta nyt Kvelertak tuo teille suoraan sydämeen ja sieluun menevän viestin Ragnarokista”, yhtye kommentoi.

Uudella The Crack Of Doom -singlellä kuullaan vierailevana solistina Mastodonista, Gone Is Gonesta ja Killer Be Killedistä tuttua Troy Sandersia.

”Biisissä oli osia, joihin hänen Troyn ääni mielestämme sopi täydellisesti. Niinpä lähetimme hänelle demon, josta hän onneksemme piti kovasti. Annoimme hänelle muutamaa ohjeistusta ja tukilauluraitaa lukuun ottamatta vapaat kädet ja lopputuloksesta tulikin parempi kuin osasimme toivoa. Ja koska hän on amerikkalainen, tuntui luonnollisesta laulaa koko biisi englanniksi.”

Lisää luettavaa