Lähitarkastelussa Suomen punk-historian outolintu – Abduktio-yhtyeen tarinan kertova dokumenttielokuva tänään ensi-illassa

9.1.2021 14:25

Ylöjärveläinen hardcore punk -orkesteri Abduktio lopetti toimintansa vuonna 2011, kitaristi Jukka ”Zuge” Laajakallion päädyttyä itsemurhaan. Jäljelle jäänyt jäsenistö päätti kuopata yhtyeen menetettyään vakavaa masennusta sairastaneen kitaristi-säveltäjänsä.

Maailmanloppua odotellessa -dokumenttielokuva kertoo yhtyeen tarinan ja seuraa kuinka Mikko Suikkanen, Tuomas ”Jamppa” Järvinen, Antti Sompinmäki ja Heikki Jalonen menevät vielä kerran Abduktiona studioon äänittämään tragedian myötä kesken jääneet kappaleet valmiiksi.

Iltaan kuuluu myös ohjaajan tervehdys, MIELI Suomen mielenterveysseura ry:n asiantuntijan haastattelu mielenterveydestä, itse 80-minuuttinen elokuva sekä Abduktion Vastavirralla vuonna 2009 taltioitu 10-vuotiskeikan taltiointi.

Pääsylippu sisältää katselulinkin dokumentin ensi-iltaan, joka on tänään, 9. tammikuuta 2021. Kaikki lipputulot menevät Vastavirran toiminnan tukemiseen.

Elokuvaa ovat tukeneet Pirkanmaan kulttuurirahasto ja Ylöjärven kaupunki.

Elokuva on Sami Lindforsin, Vilma-Lotta Lehtisen ja Saara Tuomisen käsialaa.

Voit käydä ostamassa lippusi täältä.

Lisää luettavaa