Lamb Of Godin albumilla mukana yllätysvierailija – Soundi julkaisee ennakkoarvion

Chino Moreno availee ääntään heinäkuussa ilmestyvällä Lamb Of God -levyllä.

Photo: Travis Shinn

Lamb Of God julkaisee heinäkuun lopussa VII: Sturm Und Drang -albumin. Soundin pääsi kuuntelemaan albumin huolella jo hyvissä ajoin, ja 17.6. ilmestyvästä Soundista löytyykin levyn ennakkoarvio.

Levyn arvioinut Henri Eerola koki yllätyksen raidan numero neljä kohdalla. Siellähän kuulosti olevan tuttu ääni, ja totta tosiaan: Embers-raidalla on vierailijana Deftones-mies Chino Moreno.

”[…] Tarttumapinta tulee ihan muualta kuin totutusta rytäkästä. Esimerkiksi Embers myllää perunat pellosta, mutta päättyykin äkkiarvaamatta vokalisti Randall Blythen ja Deftonesin Chino Morenon kimppaan. Elinvoimaisesti vaikka puhelinluetteloa laulavan Morenon kuuleminen tässä yhteydessä sävähdyttää siinä määrin, etteivät Alice In Chainsin vinksahtaneemmalta velipuolelta kuulostavan Overlordin puhtaan laulut edes yllätä. Vihdoin bändi luo rohkeasti nahkaansa”, kirjoittaa Soundin Henri Eerola VII: Sturm Und Drang -arviossaan.

Albumilla vierailee myös Dillinger Escape Plan -laulaja Greg Puciato Torches-kappaleessa. Albumin vierailijatiedot löytyvät iTunesista.

Ensi keskiviikkona ilmestyvästä Soundista löytyy myös Lamb Of Godin haastattelu.

Yhtye esiintyy Tuska-festareilla 26. kesäkuuta.