Lapinlahden linnut -laulaja tulkitsemassa The Doorsia – syksyllä nousee lavoille kiintoisa projekti

13.8.2019 08:46

Mitä tapahtuu, kun Lapinlahden linnuista sekä monista muista näyttelijäntöistään tunnettu Tapio Liinoja astuu Jim Morrisonin saappaisiin? Se kuullaan syksyllä, kun Love Her Madly -kiertue lähtee esiintymislavoille. Tälle The Doors -tribuuttiprojektille on buukattu keikat 13.10. Jyväskylän kaupunginteatteriin ja 1.11. Espoon Sellosaliin.

Liinojan mukana projektissa musisoivat Seppo ”Kala” Alajoki (kitara), Jyrki Honkonen (urut), Juuso Nordlund (basso) ja Raimo Raappana (rummut). Ryhmä ei ole ensimmäistä kertaa asialla: orkesteri esiintyi samalla asialla edellisen kerran 35 vuotta sitten.

”Teimme tässä vastikään, keväällä 1984 kiertueen ja nyt päätimme palata Doorsin musiikin ja Jim Morrisonin tekstien pariin”, sanoo Tapio Liinoja tiedotteessa.

Love Her Madly tekee kunniaa The Doors -yhtyeen musiikille, ja varmasti mukana on myös muutama oudompi Doors-helmi”, Jyrki Honkonen jatkaa.

Konserteissa kuullaan muutama Doors-biisi myös suomeksi. Summer´s Almost Gone, People Are Strange ja Moonlight Drive ovat saaneet suomennoksensa Tero Valkosen käsissä. Mielenkiintoista!

Lisää luettavaa