Lars Ulrich paljastaa, minkä yhtyeen albumit ovat viihtyneet miehen levylautasella eniten vuoden 2018 aikana

28.12.2018 21:58

Metallica-kannuttaja Lars Ulrich valottaa tuoreessa Maximille myöntämässään haastattelussa kuluneen vuoden kunntelutottumuksiaan.Kun mieheltä tiedusteltiin, onko hän kuunnellut viime aikoina uutta inspiroivaa musiikkia, vastaus löytyi Britteinsaarilta.

”Kun treenaan tai ajan paikasta a paikkaan b, kuuntelen Arctic Monkeysiä enemmän kuin mitään muuta”, Ulrich selvittää. ”Heidän toukokuussa julkaisemansa uutuuslevy on uskomaton. Se suorastaan usuttaa palaamaan heidän koko kataloginsa pariin, sillä jokainen albumi on niin erilainen. Palaat aiempiin levyihin ja rakastut niihin eri syistä kuin viisi tai kahdeksan vuotta sitten. Ajatellessani vuotta 2018, sanoisin pääasiallisen musiikillisen tukipilarini olleen Arctic Monkeys. Viime aikoina olen kuitenkin viettänyt merkittävän osan vapaa-ajastani elokuvien parissa.”

Lisää luettavaa