Halujen ja epäilyksen välisestä jännitteestä – Ensiesityksessä Laura Moision uusi video

Ensimmäinen näyte aiempaa bändivetoisemmalta Laura Moisio -albumilta.
12.10.2017 13:45

Sekä Teosto- että Emma-palkintoehdokkaaksikin hienolla Ikuinen valo -albumilla (2015) yltänyt tamperelainen laulaja-lauluntekijä Laura Moisio julkaisee ensi vuoden alussa uuden pitkäsoiton. Nyt Soundilla on ilo ensiesittää albumin ensimmäinen näyte, huomenna virallisesti ilmestyvä Keltaiset verhot -single videoineen.

Tuttuun tapaan Moision itse säveltämä ja sanoittama kappale on saanut edellislevyjä enemmän tukea bändiltä niin sovitus- kuin tallennusvaiheessakin. Edellislevyjen vastapainoksi Moisio halusi tällä kertaa mukaan menevämpiäkin biisejä.

– Levyllä on mun mielestä aika monipuolisia biisejä. Keltaiset verhot on kenties rytmisemmästä päästä. Hiljaiset ja hitaat biisit eivät ole kadonneet kokonaan mutta sellainen tietynlainen rouheus on uudella levyllä läsnä, Laura Moisio kertoo.

Keltaiset verhot -kappale syntyi Virginia Woolfin Oma huone -romaanin ja Charlotte Perkins Gilmanin Keltainen seinäpaperi -novellin innoittamina. Molemmat teokset nivoivat mielessäni yhteen luovan työn, sen salailun ja naiseuden. Biisissä on tietty jännite kertojan toiveiden ja halujen ja niitä varjostavan itse-epäilyn välillä. Oman tilan ottaminen ja vapaus itsensä toteuttamiseen muodostuivat merkityksellisiksi teemoiksi koko albumin kannalta.

Laura Moision lisäksi yhtyeeseen kuuluvat yllä näkyvällä videollakin esiintyvät Lauri Myllymäki (kitara),  Sebastian Krühn (rummut) ja Ville Rauhala (kontrabasso). Videon on ohjannut Sami Pöyry.

Laura Moision keikkakalenterista löytyy tällä hetkellä seuraavat kaupungit:

18.10. Tampere, Klubi
19.10. Rauma, Brummi
20.10. Siuro, Koski-Baari
21.10. Pori, Validi Karkia -klubi
13.12. Helsinki, Tenho Restobar

Lisää luettavaa