On se kumma miten täällä pärjäävät niin hyvin kaiken maailman sannit, joiden teennäisestä musiikista ei edes erota, lauletaanko siinä suomeksi vai jollakin muulla kielellä. Sitten tällaiset oikeaa ja aitoa musiikkia oikeasti artikuloivat lauramoisiot jäävät marginaaliin. Toivottavasti tämä toinen albumi nostaa Moision hänen ansaitsemalleen tasolle.
Moision kappaleet ovat tyyliltään melko normaalia melodista poppia, mutta hän osaa panna sävelet järjestykseen omaperäisellä tavalla. Miellyttävää vaikutelmaa lisäävät laulutulkinnat, jotka tulevat iholle ja välittävät tunteita ilman tympeitä maneereja.
Tiivistä tunnelmaa tukevat pääosin aika minimalistiset, akustisvoittoiset sovitukset. Valheet vuoriksi kasaantui tuo reippaampana raitana tarvittavaa vaihtelua. Kieltämättä Moision ihmissuhdetarinat ovat melko synkkiä ja surumielisiä. Ironinen Ilon lapsi on ainoa hieman kepeämpi juttu.
Ikuinen valo on vakuuttava näyttö nuorelta lauluntekijä-laulajalta ja pitkä edistysaskel hiukan hapuilevasta ja hauraasta debyyttilevystä.
