Led Zeppelinin Jimmy Page muistelee sessiomuusikkoaikojaan – Mieleen jäi erityisesti Bond-kappaleen dramaattiset äänitykset

EPA/ANDY RAIN/AOP

Goldfinger-kappale oli Pagen sessiouran kohokohtia.

Ennen kuin kitaristi Jimmy Page nousi maailmanmaineeseen Led Zeppelinin sekä bändiä edeltäneen Yardbirdsin riveissä, hän ansioitui luotettavana ja kysyttynä sessiomuusikkona. Tuoreessa GQ-lehden haastattelussa Page muistelee noita sessiomuusikkovuosiaan ja nimeää James Bond ja Kultasormi -elokuvan tunnuskappaleen äänityssession yhdeksi lempimuistokseen. Kappale äänitettiin Abbey Road -studiolla elokuussa 1964 John Barryn johtaman sinfoniaorkesterin kanssa.

”Orkesteri kuulosti todella mahtavalta. Ja sitten Shirley Bassey saapui”, Page muistelee laulajasuuruuden tapaamista.

”Hänellä oli ystävä mukanaan, hän oli hyvin hiljainen. Lopulta hänet pyydettiin laulamaan – ja hän hoiti osuutensa yhdellä otolla. Äänityksen päätteeksi hän kaatui maahan. Hän venytti nuottia niin kauan, että häneltä loppui happi ja hän pyörtyi. Hänellä oli tapana olla hyvin dramaattinen kaikkine käsiliikkeineen ja näin, mutta tämä oli jotain paljon enemmän. Ja minä olin yksi eturivin muusikoista, joten minulla oli oikein hyvä näköala.”

Myös kitararaitojen äänittäminen The Who’n I Can’t Explain -kappaleeseen yhdessä Pete Townshendin kanssa on jäänyt hyvin Pagen muistiin.

”Pete soittaa sooloa ja voi luoja mikä soolo se onkaan! Jälleen kerran koko homma tehtiin vain muutamalla otolla, mutta voit kuvitella, millainen energia siinä huoneessa vallitsi, kun The Who soitti pienessä tilassa.”

Yleisesti ottaen Page kuvailee sessiomuusikkona olemista hyvin oudoksi ja vaikeaksi alaksi.

”Jos mokasit ja takiasi jouduttiin ottamaan uusi otto, se tarkoitti 15 minuuttia yliaikaa kaikille. Sinua tuskin pyydettiin enää sen jälkeen uudestaan hommiin. Mutta en minä silloin ottanut siitä paineita, ei sellainen tullut mieleenikään. Minusta oli jännittävää tuoda jotain omaa pöytään. Kaikille sellainen ei sopinut ja heidät hermonsa eivät kestäneet, mutta minulle se oli aina hauskanpitoa.”