Linda Fredriksson ja kesän viimeiset henkäykset – saksofonitaituri julkaisi uuden musiikkivideon

15.9.2022 11:58

Linda Fredriksson on tehnyt Juniper-projektinsa kanssa nk. selvää jälkeä. Viime vuonna julkaistu Juniper-albumi on kerännyt runsain mitoin ylistäviä arvioita – esimerkiksi Soundissa levy sai täydet viisi tähteä – ja kesän mittaan soitetut keikat ovat nekin herättäneet yleisössä innostusta. Nyt kotimaan jazz-kentän kärkeen karauttanut Fredriksson jättää hyvästejä menneelle kesälle uudella musiikkivideolla. Katso Neon Light [and the sky was trans] -biisiin tehty video alempaa.

August Joensalon ohjaama videoteos on keskivertovideota hivenen verran kunnianhimoisempi tapaus, ja artisti itse kirjoittaa sosiaalisen median päivityksessään olevansa tuotokseen kovin mieltynyt. Mukana on kaikenlaista 1940–60-luvuilta peräisin olevaa arkistokuvaa sekä esiintyjäryhmän omaa performanssia. Tyylikäs kokonaisuus, yhtä kaikki! Linda Fredriksson Juniperin voi nähdä seuraavan kerran keikalla 24. syyskuuta Porvoo Jazz Festivalissa.

Lisää luettavaa