Linkin Park antoi vihjeen jatkosuunnitelmistaan Chester Benningtonin kuoleman jälkeen – bändin ura ei kenties ole vielä ohi

Linkin Parkin jäljelle jäänyt miehistö aikoo "rakentaa yhtyeen tulevaisuutta".

Bill Boyd

Monet ovat varmaan olettaneet suorilta käsin, että Linkin Park lopettaisi toimintansa laulaja Chester Benningtonin traagisen kuoleman myötä. Yhtye kuitenkin antoi hiljattain vihjeen, ettei näin välttämättä ole asian laita.

Metalsucks kiinnitti huomiota yhtyeen julkaisemaan viestiin, jossa maalaillaan toiveikkaita kuvia bändin tulevaisuudesta. Viestin kärki on tulevassa ”special public eventissä”, jonka bändi aikoo järjestää Los Angelesissa edesmenneen laulajansa kunniaksi, mutta myös viestin keskiosa kiinnitää huomion: ”Olemme kiitollisia kaikesta tuestanne, kun yritämme parantua ja rakentaa Linkin Parkin tulevaisuutta.

Tämä kuulostaa vahvasti siltä, että bändi aikoo nousta vielä tuhkasta. Se olisi kova liike, sillä Benningtonin tunnistettava lauluääni oli yksi yhtyeen tavaramerkkejä. Odotellaan siis, mitä tuossa tulevassa julkisessa tilaisuudessa – mikä se nyt sitten onkaan – kerrotaan. Yhtyeen viestin voi lukea alempaa: