Lordi vs. piraattipuolue

Julkaistu:

Uuden Babez For Breakfast -levyn juuri julkaissut Lordi ei lainkaan sulata eduskuntaan pyrkivän Piraattipuolueen railakkaita linjauksia. Puolue vastustaa muun muassa nykyistä tekijänoikeussysteemiä.

Esimerkiksi Lordin kitaristi Amen puolestaan vertasi musiikin varastamista internetistä autovarkauteen.

– Lordi on aivan oikein ymmärtänyt, että Piraattipuolue kannattaa musiikin luvattomankin nettijakelun laillistamista, mutta yksinkertaistaa kannan perusteita suorastaan älyllisen epärehellisesti, kirjoittaa Mikko Rauhala ja jatkaa:

– Amenin autovarkausvertaus taas on niin väsynyt retorinen kikka, että se kilpailee eloisuudessa tasaväkisesti miehen maskin kanssa. 

Koko blogi luettavissa täällä.

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi