Lou Reed pahastui Lulu-reaktioista

Lukemattomissa liemissä keitetty Lou Reed ei ole suhtautunut kevyesti hänen ja Metallican Lulu-yhteisalbumin saamaan murskakritiikkiin – näin sanoo ainakin Metallican rumpali Lars Ulrich.

Metallican fanaattisimmat diggarithan ovat uhanneet jopa Reedin henkeä Lulun julkaisun jälkeen.

– Itse olen varsin kovanahkainen arvostelujen ja kommenttien suhteen, mutta Lou Reed ottaa kaiken kritiikin hyvin henkilökohtaisesti. Lulun saama vastaanotto onkin tullut hänelle ikävänä yllätyksenä, Ulrich sanoi yhdysvaltalaiselle DC101-radioasemalle.

– Me kylläkin kerroimme hänelle hyvissä ajoin, että jotkut Metallican fanit ovat täydellisen fanaattisia, eikä heidän miellyttämisensä ole helppoa. Meidän ei tarvitse astua kuin aivan hieman "oman piirimme" ulkopuolella ja maailmankirjat ovat sekaisin.

Lou Reed on toisaalta puhunut haastatteluissa jo Lulun kakkososastakin. Kesäkuun alussa Suomeen saapuva Metallica ei tosin ole varmistanut osallistumistaan…

Metallican ja Lou Reedin haastattelun pariin pääsee täällä.