Lukemattomien elokuvien soundtrackeilla soittanut pianisti Mike Lang on kuollut

7.8.2022 12:31

Arviolta noin 2000 elokuva- ja tv-soundtrackilla soittanut pianisti Mike Lang menehtyi keuhkosyöpään perjantaina Studio Cityssä Los Angelesissa. Muusikko oli kuollessaan 80-vuotias.

Langin soundtrack-ura alkoi 1960-luvun puolivälistä ja hän teki vuosien varrella yhteistyötä muun muassa John Williamsin (Kolmannen asteen yhteys, Ota kiinni jos saat), Jerry Goldsmithin (Riiviöt, Sankari vai vakooja), John Barryn (Huuma, Spesialisti), Henry Mancinin (10), Alex Northin (Kalastajan kengät), Elmer Bernsteinin (Sateentekijä), Miklós Rózsan (Kuollut mies ei palttoota kaipaa) ja monien muiden kanssa.

Säveltäjä James Newton Howard toimitti Varietylle lausunnon, jonka mukaan ”Mike oli rakas ystävä, kollega ja opettaja, jota oli siunattu valtavalla lahjakkuudella. Kaikki hänet tunteneet ovat yhtä mieltä siitä, ettei ole toista yhtä hyväntahtoista, vaatimatonta ja suurenmoista muusikkoa – hän oli muusikkojen muusikko.”

Tv-puolella Langin cv:hen lukeutui muiden muassa Waltonin perhe, Kung Fu, Amazing Stories, Simpsonit, Frasier, Penny Dreadful, Family Guy, American Dad ja The Orville.

Muusikko toimi myös säveltäjänä Robert Forsterin vuoden 1986 Hollywood Harry -elokuvassa.

Studiotöidensä ohella Lang soitti usein Los Angelesin jazzklubeilla.

Lisää luettavaa