Maailmassa on vain yksi rokkari, joka kutsuu Alice Cooperia tämän oikealla nimellä – kyselee myös aina tämän alkoholinkulutuksesta

Shock rock -suuruus Alice Cooper sai kasteessa nimekseen Vincent Damon Furnier, mutta sillä nimellä häntä kutsuu vain yksi henkilö (rock-)maailmassa. Kuka on tämä mystinen hahmo? No kukapa muukaan kuin The Rolling Stonesin ikinuori kitarajumala.

”Ainoa henkilö, joka kutsuu minua Vinceksi on Keith Richards”, Cooper kertoo The Sunin haastattelussa.

”Hän kyselee, että ’Vinne, Vinnie, kuinka kauan viime drinkistäsi on?’ ’Yli 30 vuotta’, vastaan. Sitten hän sanoo, ’Ah, mutta sopinee kysyä, että miksi?'”

Cooper käsittelee haastattelussa myös sitä, kuinka vaikeaa Alice Cooper oli välillä erottaa Furnierin siviiliminästä.

”Oli pitkä ajanjakso, jolloin en kyennyt erottamaan niitä kahta. Kun join ja käytin huumeita, en tiennyt olisiko minun pitänyt lähteä kylille täydessä tällingissä”, Cooper muistelee. ”Minusta tuntui, että tuotin ihmisille pettymyksen, mikäli kävelin ulkona ilman käärmettä kaulani ympärillä.”

”Kun raitistuin, ajattelin, että ’Okei, minun täytyy tulla toimeen tämän kaverin kanssa’. Alice on suosikkirokkarini, mutta hän jää lavalle kun minä palaan normaaliin elämään”, Cooper jatkaa. ”Siksi voin puhua Alicesta kolmannessa persoonassa. Jos joku tuo asun, voin sanoa, että ’Ei, Alice ei koskaan pukeutuisi tuollaiseen!'”

”Siinä on kyse hyvin organisoidusta skitsofreniasta”, Cooper lisää. ”En tiedä minkä ikäinen Alice on. Hän voi olla 18-, 23- tai 30-vuotias.”