Marilyn Mansonin tähdittämästä Kanye West -albumista deluxe-versio

Donda kasvoi 27 biisistä 32 kappaleeseen.
16.11.2021 15:09

Mirko Siikaluoma kuvaili levyarviossaan Kanye Westin Donda-albumia maratoniksi, jota ei pysty käymään läpi yhdeltä istumalta. West itse on visusti eri mieltä, ainakin sen perusteella, että parituntista räppimonoliittia on kasvatettu juuri julkaistuun deluxe-versioon vielä viidellä biisillä. Kappalemäärä on siis nyt peräti 32.

Donda sai sisältöään enemmän huomiota sen julkaisua ympäröineestä performanssista. Yksi avainpelureita Kanyen aiheuttamassa hämmennyksessä oli Marilyn Manson, jonka rap-eksentrikko ja itse julistautunut messias toi levyn ennakkokuuntelutempaukseen nyökyttelemään päätään.

Syytöksissä ryvettynyt shokkirokkari laulaa kertosäkeen Jail-biisissä, joka löytyy myös tältä deluxe-versiolta. Rolling Stone paljasti Mansonin tapauksesta eilen vielä karumpia yksityiskohtia mittavassa artikkelissaan, jota varten oli haastateltu peräti 55 ihmistä.

Dondan deluxe-version uudet biisit ovat Up From the Ashes, Remote Control Pt. 2, Never Abandon Your Family, Keep My Spirit Alive Pt. 2 ja Life of the Party. Viimeksi mainitulla biisillä on mukana Outkast-legenda André 3000, joka alun perin kielsi Westiä julkaisemasta kappaletta. André 3000:n mukaan hänen oma säkeistönsä ei toimi kirosanoista siistittynä – West kun halusi tuhmista sanoista vapaan levyn. Hän myös koki tulleensa huijatuksi, sillä Kanye pyysi Andrélta säkeistöä äidistään, mutta käyttikin omaa verseään Draken dissaamiseen.

Lisää luettavaa